Silmistä näen sinut,
sielun pimeyden joka
varjostaa liikaa
varjostaa liikaa.
Paon joka turruttaa liikaa
turruttaa liikaa.
Kiivaat askeleet,
jotka kaikuvat silmissäni,
kaikuvat sielussani
''Istu siinä,
älä karkaa'', kuiskaan.
''Käyn ostamassa paon medaljongin ja
syötävää, minä palaan, minä palaan,
luota minuun kaunis ihminen kaltainen,
kaltainen
Emme näe toisiamme,
mutta katsot silmiini
kuin haluaisit nähdä minut
Hymyilen sinulle,
hymyilen sinulle,
sinä kuulit minut;
nyt minä tervehdin sinua,
tervehdin sinua
ja sinä vastaat odottavasi ystävää,
kohtaloa joka kuiskaa:
''Istu siinä, älä karkaa,
älä karkaa,
käyn vain äkkiä hakemassa
hiljaisuuden medaljongin koristamaan kaulaasi.''
Eikä ystäväsi koskaan saapunut,
eikä ystäväsi koskaan saapunut...
Nouset portailta,
huomaat työmaan
hienossa hiekassa jotain,
nostat sen silmiesi eteen
ja purskahdat itkuun
Asetan sen kaulaasi
matkalla hetkeen
joka on syttyvä
jokaisesta ajatuksesta jonka uhraat minulle,
hiljaisuudelle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti